Ensimmäisten keikkojen aikana veri lensi; oikean käteni etusormi halkesi ja kuvitti kitaran lähes sumumaisen hienolla verisuihkulla. Siinä meni kitara upouusine kielineen pesuun. Ei näytä kuvissa läheskään yhtä siistiltä mitä sillon livenä. Kolmantena päivänä kävikin sitten niin, että Jullen kanssa heräsimme tavalliseen tapaan, pukeuduimme, syöpäsimme jotain pientä ja menimme lavalle virittelemään ja laittelemaan systeemit valmiiksi, kun älysin katsoa vasenta kättäni, ja säikähdin kyllä pahanpäiväisesti. Käsi oli turvonnut lähes kaksinkertaiseksi ranteesta rystysiin saakka. Ihan tosi, verisuonia tai jänteitä ei näkynyt eikä tuntunut, pariin päivään. Tottakai paatin ainoan terveydenhoitajan vastaanotto oli avoinna vain silloin kun me olimme vetämässä päiväsettejä. Ekan setin jälkeen juostiin sitten Sannan kanssa vartin väliajalla hakemaan apua. Eipä ollut kuulemma ennen moista nähnyt, eikä osannut oikein mitään siihen sanoakaan. Kehotti jumppailemaan sormia jotta nesteet lähtis liikkeelle ja anto jotain geeliä. Kumma kyllä ranne ei ollut ollenkaan kipeä eikä mitään, ja parin päivän sisällä turvotus laski. Ihime homma, mutta kyllä siinä kerkesi säikähtää.
Päiväsettien toimivuus vaihteli päivittäin, kuten edellä jo tuli mainittua. Toisina päivinä porukka oli paremmin messissä, toisina taas vähän huonommin. Kyllä siinä saa melkoista itsetutkiskelua tehdä ja kaivaa jonku uuden ihmisen sisimmästään kun porukka vaan tuijottaa paikoillaan istuen, oletettavasti rapulassa käsi poskella ja itte yrität hymyillä ko viimistä päivää soittaen jotain Like a Virgin:ia.. Pakko sitä oli välillä soittaa jotain rauhallisempaakin, kuka jaksaa vetää kolme settiä täyttä rähinää? Eikä siinä päivisin ole edes mitään mieltä. Tilanteen mukaan on pakko mennä, ja yrittää vetää setit sekunnilleen 45-minuuttisiksi, mikä on todellakin helpommin sanottu kuin tehty.
Kyllä sitä todellakin tuntee tekevänsä työtä jolla on tarkoitus, kun edellisen illan juhlinnasta edelleen väkevässä laitamyötäisessä oleva sankari huutelee biisien välissä että ”PASKAA!!”. Tai kun neli-viisikymppinen herrasmies puvussaan juomalasi kädessä asettuu instrumentin korkeuksille 20 cm:n päähän asemiin ja vahtaa silmäänsä räpäyttämättä joka ikistä liikettä minkä sormillasi teet, ja yrittää huomautella biisien välissä kovaäänisesti ”Unohdit käännöksen!! Aika mielenkiintoinen komppi, tais kääntyä!! Oottako te kaikki varmasti samassa vireessä hä??” Hellyyttävää. Eipä noihin päväsetteihin voi kun huumorilla suhtautua. Toiset pyytää paranoidia, toiset mambaa. Minkäs teet, kaikkia ei voi miellyttää. Ei me olla jukeboksi, mutta parhaamme yritetään ja totta kai saa tulla toiveita aina esittämään tällaisilla keikoilla. Kaikesta huolimatta palaute oli todella positiivista ja tanssilattialla vilskettä. Oli ilahduttavaa kuulla, kuinka eräskin hieman jo ikääntyneempi pariskunta oli nauttinut erityisesti jokaisesta rokkikappaleesta.
Lämmöllä tulemme muistamaan torstain päiväsettejä, jotka menivät yleisesti ottaen todella hyvin ja vieläpä päättyivät järjettömään spektaakkeliin, josta jäi hyvä fiilis pitkäksi aikaa. Ystävämme Miksu Konttinen oli lentäjäkamujensa kanssa laivailemassa tuona päivänä ja heidän oli määrä jäädä Turkuun laivan saapuessa satamaan. Sitä ennen Miksu ehti lavalle kanssamme vetämään viimeisen biisin, Levottoman Tuhkimon, tuon muusikkojen, baarityöntekijöiden ja hyvän musiikin ystävien kirosanan. Kipaleella oli kuitenkin aavisteltava vaikutus, ja paikka meni ihan sekaisin. Tanssilattia täyttyi äärimmilleen ja joka ikinen nuori ja vanha hyppi tasajalkaa musiikin tahtiin ja lauloi niin lujaa, että soitto alkoi hukkua metakkaan. Kertakaikkisen huikeaa.
Tapoimme aikaa pääasiassa nukkumalla, lorvimalla messissä, maistellen tapaksia, shoppaillen ja katsellen kollegoidemme settejä joko hyttimme tvstä tai paikan päältä. Legendaarisimpia hetkiä koettiin jälleen samoilla silmillä aamupaloilla. Väsymys ja huonot basistivitsit, mikä lyömätön yhdistelmä. Muiden työntekijöiden toivotellessa huomenia me toivottelimme vielä öitä.
Iltasetit menivät aina suurin piirtein samalla kaavalla, hyvät bileet joka ilta. Huikeinta oli ilta, jolloin laiva oli täynnä suomalaisia armeijasta juuri päässeitä nuoria miehiä ja naisia, kiitos teille. Meno jatkui kokonaisten kolmen tunnin ajan mielettömänä ja meidän omatkin biisit otettiin hyvin vastaan. Välillä monitorit olivat todellakin yhtä tyhjän kanssa, sillä yleisö huusi niin lujaa, ettei mistään kuullut enää mitään ja Veskun oli pakko hinata etupäästäkin liukuja yhä ylemmäs illan edetessä. Tuolloin yks tyyppi teki yleisösukelluksen eli diven, eli kellui yleisömeren päällä hyvän aikaa. Toivoisin, että muistaisin minkä biisin aikana se sattui.
Henkkojen ja Kenguruiden jättäessä torstaina laivan tilalle saatiin Jyväskyläläinen rokkibilebändi Sputnik. Sputnikkien setit olivat rokkaavia, letkeitä ja toimivia, ACDC:t suosikkeina totta kai, ja sitä paitsi olivat vielä todella mukavia ja hauskoja heppuja joiden kanssa oli helppo tulla toimeen. Myös heidän keikkojaan suosittelemme katsastamaan mikäli joskus tilaisuus siihen tulee.
Jatkuu!
No comments:
Post a Comment