KADONNEET KOLME SANAA

Mietiskelen tässä. Semmosia juttuja mm. kuin että voiko vitutukseen kuolla, siis onkohan se fyysisesti mahollista? Ja missä menee vitutuksen ja puhtaan vihan raja?

HEY HO

Hoh uus headeri. Mie vihhaan artweaveriä. Mie niin vihhaan artweaveriä. No, tossa ny eka vedos, kattellaan taas kun jaksellaan värkätä. Vaikka onhan se ihan hemmetin ruma 8 C

YOU CALL IT A NIGHT I CALL IT A DAY

Koin lauantaina Tornion BluesStationilla melekoisen Sons of Anarchy-hetken :D Mielettömän käsittämättömän hieno ja hyvä kantrahtava-swingahtava-blues -poppoo. Pääjehu oli britteistä ja pari tuttua oli mukana kokoonpanossa. Kympin oli liput, mikä aluksi meinas kyllä suoraansanottuna hirvittää, samoin lähön aikoihin iski ihan jumalaton väsy, mutta onneksi anssi sai ylipuhuttua. Huippu fiilis, rosoista ja hyvinsoitettua bluesia, BLS -logot seinillä, olutta ja nahkatakkeja neonväristen halogeenivalojen sinisessä ja violetissa hehkussa. Teki mieli ostaa moottoripyörä ja muuttaa Kaliforniaan. (Ei sillä, kyllä se cali houkuttaa nytki jo ihan riittävästi..!)

COCAIN

Tässä oottelen junnaa. Tulin suihkusta, pakkasin ja tyhjensin jääkaappia viikonloppua varten. Yöjunalla on aikomus Tornioon suunnata. Varmaan häätyy tässä hetkisen päästä lähteäkki. Mutta, oli salilla tännään nii huvittava/raivostuttava juttu että pakko vähän tilittää, en tajua miten se onnistuki ärsyttään nii paljon!

Olin siis varannu kaks tanssituntia ko ne mennee torstaisin silleen hyvin ja hauska kattoa aina kuin jaksaa riehua sen 2h. Ne on siis sellasia ihan yleisiä että sinne saa kuka tahansa salin jäsen tulla. Voivvvv, siellä ruukaa joskus samoille tunneille eksyä sellanen kauhea lehmä, anteeksi nyt vain, mutta se on ihan hirveä ihminen. Pari kertaa oon sen kans jutustellukki niitä näitä mutta ei hemmetti. Se on sellane puumanainen, eikä mikkään erityisen "kuuma" tai mittään, ihan semmonen perusakka, ja aika vanhaki jo. Nii tämä naikkonen änkeää _aina_ eturivviin. Siellä on sellanen etiketti, että ne ketkä tullee ajoissa saa varata paikkansa ja muut mennee sit sinne paikkaa salia mihin mahtuu. Nii tämä kyseinen tapaus nostattaa aina kulmakarvoja kun se tullee viime tingassa ja änkeää eturivviin, oli siellä tilaa tai ei. Se on jotenki nii kauhean huvittavan näkönen ko se ihan selkeästi näyttää olevan sitä mieltä että on jotenki ihan sairaan hyvä tanssimaan ja muutoinki parempi ku muut ihmiset. Eikä se oikeasti oikein ossaa, mutta kauhialla asenteella vetää. Tännään se tuli ekalla tanssitunnilla n.10 cm:n päähän, minun etteen, nii että mie käytännöllisesti kattoen hengitin sen niskaan. No miehän siinä perruutan ko rouva siihen välttämättä haluaa puikata. Viime kerralla kun oltiin kaverin kans nii se tuli 10 cm:n mun taakse, niin että mie oikeasti tunsin sen huokailun minun niskassa. Sitte se ponkasi sieltä mun takaa kesken tunnin kaikkien etteen ja se mun kaveriki oli sillai että mikä hemmetin ihme oli se nainen joka siellä puikki menemään. Mut toisella tanssitunnilla tännään se teki sillä lailla että meinasin revetä ku ei kauheasti viitti kilareita semmosesta vettää, mut kumminki ku on tässä ny pari sellasta imgonnakillevrybody-päivää alla... Se tuli taas tunnin alussa 10cm mun taakse, ja ku kävin juomassa vesipullosta vettä biisien välissä (eli n. metrin päässä) se ponkas mun paikalle :DD käännyin ja olin että mitä. Tuijotin sitä siinä hetken ja ku se oli sillai niinku ei mittään then I was like


No en ollu. Menin sinne sen paikalle parin metrin päähän ja yritin parhaani mukaan positioida itteäni sillai että takana olevat näkis kans jotaki. Ei voi ymmärtää että tuon ikänen ihiminen ja ihmeellisesti käyttäytyy; monesti oon kuullu ku se haukkuu toisia ohjaajia toisille ohjaajille jokka on sillai, awkward situation. Sitku lähettiin sieltä tunnilta nii menin vastaanottotiskin ohi, ja se oli jo siellä, lirkuttelemassa itteään pari (kymmentä) vuotta nuoremmalle lihaskimpputyöntekijälle. Miten voi olla joku niin läpinäkyvä... Nauratti ja ällötti vähän. Sitku olin saanu kamppeet vaihettua ja lähin salilta se edelleen puoliksi makasi siinä tiskillä, siirappinen saalistusvietti silmissä kiiluen. Morjenstin lihaskimppua ja lähin kämpille.

ALMOST EASY

Tittidii, onpas viime kerrasta vierähtänytkin aikaa. Oh well, WE. Ei sitä oo joutanu/jaksanu/viittiny tai ees halunnu mittään päivitellä. Uuen ulukoasun sain tännään muutes kondikseen, ko vihdoinki löysin sellasen taustan mitä oon ettiny :3 eihän siinä mennykkään ko...vuosi. Dramaattisia muutoksia viimeisimpiin tietoihin varmaankin se, että sain siirron taisteltua läpi ja otin ja muutin Tampereelle syksyllä. Kaikennäköstä jännää on sitte täällä tullu puuhailtua.

Aina ihmiset ruukaa kysyä, että minkä takia muutin ja vaihoin. No, Kuopio ei koskaan tuntunu omalta paikalta, ja näin jälkeenpäin katellen tuntuu, että sieltä on sattuneesta syystä vain tosi paljon huonoja muistoja. Juu, koulukavereita on kyl ikävä, mutta siinäpä se. Siellä oli aina tosi yksinäinen olo ja tylsää jajaja sen tarkemmin yksityiskohtiin menemättä. Toista on Tampere; olo on välillä ihan niinku Kat Von D:llä ku se kävelee siinä La Inkin alkutunnarissa reteesti hämyisellä kadulla ja sanoo että "I looove this city; in LA, anything can happen". Täällä on ihan sama fiilis välillä, ja vaikka oon asunu täällä vaan pikkasen päälle puol vuotta, oon tutustunu enempi uusiin ihmisiin ko koko Kuopion vuonna. Kavereita ja tuttuja riittää, ikinä ei tartte olla yksin jos ei ite halua. En vieläkkään oo kerenny kaikkia kuppiloita ja muita mielenkiintosia juttuja täältä koluaan, Kuopiossa tuntu että parissa kuukaudessa kaikki oli nähty. Mahtavvaa on myös se semmonen yleinen ilmapiiri; kadulla pystyy käveleen ilman että ihmiset kattoo pitkin nokkavarttaan, sillai pahasti! Muutenkin taitaa olla enempi tuota "oman henkistä" seuraa ja kulttuuria täällä.

Bändijutut oliki sitte semmonen aika painava syy kans miksi tulin tänne. Vaikka tuo musaskene onki täällä sata kertaa aktiivisempi ko vaikka Kuopiossa, on se uuen poppoon löytyminen jääny vielä. Haluaisin niin alakaa huvikseni soittelemaan jonkinlaista rokkenrollia, tuntuu että tuo pilebändihomma tullee ainaki tällä hetkellä niin korvista ulos että pakko saada joku henkireikä. Vaikka onhan siinäki sitä rokkia ihan hyvin, mut me wants moar. Musiikki on mulle nii semmonen syämen asia että pakko päästä soittaan enempi, muutakiko pelkästään viikonloppusin keikoilla, näännyn ilman sitä.

Ei sääntöjä ja rajoituksia ja opistosoittamista, ainakaan siinä määrin mitä väkisinki tullee ko muitten biisejä soittaa, oli ne kuin hyviä tahansa. Haluan tehhä ommaa musiikkia, soittaa sitä lähikuppiloissa puoli-ilmaseks ja demotella hyvällä hengellä ja meiningillä. Tai ei se haittaa vaikka en ite kaikkia biisejä tekiskään, jos olis vaan sama visio ja tykkäis siitä musasta nii sehän riittäis. Yks aika hemmetin kova projekti meni toissakesänä sivu suun, koska kuuntelin vaistoja. Ja voi että harmittaa etten sillo lähteny...Niin paljon missasin että joo, ei pysty kauhean kauaa vatvoon tai alakaa tosissaan ottaa päähän. Kovasti oon tästä halustani pistää jotaki kokoonpanoa pystyyn yrittäny ympäriinsä kavereille ja tutuille huuella, muttaniii. Ehkä laitan sitte mussukoidennettiin kohta ilmotusta. Ko saan aikaseksi. Tai niijjoo, onhan mulla yks proggis vireillään, mutta se on aika alkutekijöissään vielä, ja pääjehu on opiskelujensa ohella nii kiireinen että ainaki toistaiseksi se proggis on jäissä.





...fuuuuuuk. I can has death yes?

WHISKEY IN THE MORNING

Yo, kotiuduin tässä justiinsa ottopojan kautta keikka/studioreissulta. Rahat ei meinannu riittää kotimatkaan Pori-Kuopio, mutta onneksi äärettömän kiltti konnari antoi armon käydä oikeudesta, kiitos hälle..! Äärettömän tiukka tilanne meinas olla, vähän niinkö koko viikonloppukin, yhtä sotimista ja juoksemista. Oon syöny tänään pussillisen nuudeleita ja sämpylän, ei oo oikein varaa syödä enää et riittää ruokaa torstaihin saakka, jollon tulee tuet. Rok.

Reissussahan oltiin perjantaista saakka, jollon oltiin eka Salossa keikalla Paradise Gardenissa. Slit my wrists-meininki ja armoton vitutus syystä ja toisesta, jotka kyl sensuroin nyt. Roudaus ulkokautta toiseen kerrokseen vitun liukkaita rautaristikkoportaita, onneks ollaan kaikki viel elossa.. Mutta yks fani oli tullu turusta saakka kattomaan, eli oli se sen arvosta. Tsekissä Bognerin nuppi tipahti lattialle, ja parin sekunnin ajan elin niin totaalisessa kieltäytymisessä että ei, ei se ollu mun kamoja ehei nounou. Mut eipä sellasta ääntä kuulu ku putoavasta nupista, ja ku sit käännyin ja katoin et mitä tapahtu nii mulla varmaan oikeasti pysähty sydän, veet nous silimiiin ja maailma lakkas pyörimästä. Luojan kiitos se vaikutti kumminki sitte pelaavan ihan normaalisti, mut kulma siitä meni sisään. Sen sijaan viritin skitsahti pahastiki ja piettää vaan kauheata surinaa ja mörinää (eppäilen et inputtijakissa vika), samoin kun gibsonin keissin päällysvanerit on melkein kokonaan irti ja vaahtomuovit vaan irvistää, vittuku kaikki hajoaa. Sen kohalla on pakko mennä toistaiseksi jesari-linjalla. Ko vaa sais sitä jesaria jostain..

Lauantaina mentiin Jullen kaa Tampereen kautta Porriin äänitteleen yhtä mun biisiä joka on jo kauan pitäny saaha kasaan. Tampereella nähtiin heti tuttuja, törmättiin tornion päästä tuttuun äänentoisto-opeen Teroon ja basisti Klasuun, joka tavattiin Isabellalla muutama viikko sitte. Oli kyllä niin mukava nähdä, Klasu vaikuttaa tosi hyvältä tyypiltä. Toivottavasti nähdään taas ens kuussa kun tullaan Treelle Henkkaan keikalle. =)

Studiolla Porin konsalla menikin sitte kekkulin voimin yöneljään-viiteen, ja sit yläkertaan nukkuun. Valmista tuli kumminki jossain määrin, rummut Julle hommaa ens viikolla nii saa sen muulle bändille kuunteluun. Oli kyl tosi homoa vetää vaa klikkiin, mut minkäs teet. En tiijä mitä sitä tuli tehtyä, sen kuulee sitte myöhemmin ko saa kuunteluun, sitä aina niin puutuu korva ko tekee kaiken yheltä istumalta. Ainaki C-osaan oon niin tyytyväinen ko olla voi, siitä tuli tosi hieno vaikka itte sanonki! Julle vaa heitti ko kitaroita veettiin että hö, tää biisi kaipaa kyl C-osaa ja sit mie olin vaa et no dämn, ootas hetki ja samantien sävelletty huttu narulle. En kyl tajua mistä se tuli, mutta harmoniaosastosta tykkäsin tosi paljon, kitarat+kiipparit+laulu/fonimelodiaa ja julle heitti bassolla pohjalle perusmurinoita. Toivottavasti muutkin tykkäis :)

Selkä paskana kaikesta istumisesta. Ens vkl Ouluun reeneihin ja 4 uutta biisiä tarttis tässä viikolla plokata. Keskiviikkona olis melkoinen keikka treella, jonka haluaisin niin kovasti nähdä, että sydän murtuu ku en taia päästä. :( Huokaus. Ompa sitä ny taas.

HOW MANY MUSICIANS DOES IT TAKE

Pari päivää on nyt menny tässä uutista sulatellessa. Rankka loma oli muutenki, erinäisistä syistä johtuen. Tuntuu välillä tosi pöhelöltä surra sellaista ihmistä, ketä ei ees oikeasti tuntenu. Mutta toisaalta, eipä kukkaan voi tulla sannoon ettei mulla olis siihen oikeutta. Viimesten kahen-kolmen vuoden ajan se bändi on ollu joka ikinen päivä osa mun elämää tavalla tai toisella. Konsan aiheuttamasta "en-vain-osaa-myyn-kitarat" -vitutuksesta selvisin aina ja tulen selviämään niitten tyyppien ansiosta, ja muistaa taas että miksi soittaa ylipäätään. Tuntuu ettei kukkaan oikein voi tajuta kuin paljon ne mulle merkkaa, kuin sekopäiseltä se sitte kuulostaaki. Ne asetti mulle paljon tavoitteita ja unelmia, joista osa on saavutettu, ja siihen ne on ollu aina osallisena. Siksi tuntu musertavalta kuulla, että Jimmy Sullivan, The Rev, Avenged Sevenfoldin rumpali on kuollu. Jossain oli epäilyjä siitä, että yliannostukseen, mutta poliisin tutkimusten mukaan kuolinsyy oli luonnollinen. Jimmy oli jokatapauksessa löydetty kotoaan 28.12. Ihan liian nuorena, 28 -vuotiaana. Näin viime yönä aivan ihanaa painajaista. Matt oli mun ikiomassa kaksiossa keikkamajoituksessa koska festareitten takia hotellit oli ihan täynnä ja voi ku olin täpinöissä. Sain vippipassin että pääsisin tapaamaan muutki tyypit myöhemmin mutta missasin ite keikan jota olin oottanu vuosia.. Nyt en saa nähä sitä enää koskaan.


Rest in peace

James Owen Sullivan
Jimmy, The Reverend Tholomew Plague
10.2.1981 – 28.12.2009









Cry alone, I've gone away
No more nights, no more pain
I've gone alone, took all my strength
But I've made the change,
I won't see you tonight















So far away, I'm gone.
Please don't follow me tonight
And while I'm gone everything will be alright















No more breath inside
Essence left my heart tonight
No more breath inside
Essence left my heart tonight














Jimmy, you will be remembered.

PUT THAT SMILE BACK ON MY FACE AND MIX IT STRONG MY FRIEND.

you say you're getting close to a last chance of suicide
tearing at your throat you won't let it die
left me here for all these days and ripped apart my pride

take my place and look inside i'm trying to find a place
to hide, hide
lost my faith but don't you cry
i got a hole inside and it's ten miles wide

living on the coast cocktails and telling lies
gotta f**king curse that's coming to life
you left me here for all these days and ripped apart my pride

take my place and look inside i'm trying to find a place
to hide hide
lost my faith but don't you cry
i got a hole inside and its ten miles wide

it's not to late i'm close behind i've gotta get inside your mind mind
lost my faith but don't you cry
i got a hole inside and its ten miles wide

take me on i'm feeling in the mood for something dangerous i've found myself again
take me on i'm feeling in the mood for something dangerous i've found myself again

take my place and look inside i'm trying to find a place
to hide hide
lost my faith but don't you cry
i got a hole inside and its ten miles wide

well i lost myself and looked inside it branded me for life
i can't help myself it's mine to hide

i got a hole inside
it's feeling ten miles wide


Doc, I'm dyin', I'm feeling compromised
and so dehumanized
I lost my final fight to disease, I feel that this is where it ends
I need that shot to enter my vein
My Brompton Cocktail blend

’Cause I can't feel my face
I won't struggle long
In a world so cold
In a world so wrong

I'm not running away, been fighting this so long
Such a price that we pay, we gotta be so strong

And I...
I'm tired, induced euphoria
to help me move along
I wanna meet my maker in peace, I want to feel alive again
So put that smile back on my face and mix it strong my friend.

’Cause I can't feel my face
I won't struggle long
In a world so cold
In a world so wrong

I'm not running away, been fighting this so long
Such a price that we pay, we gotta be so strong
And I take my life tonight ’cause I have the right to die how I wanna
and leave how I arrived, so alive

I believe my sins have been forgiven
and I believe my choice will save me from this life
please don't question why
my sins have been forgotten
I believe I'll find peace in afterlife
please don't question why
I left this way

’Cause I can't feel my face
I won't struggle long
In a world so cold
In a world so wrong

I'm not running away, been fighting this so long
Such a price that we pay, we gotta be so strong
And I take my life tonight ’cause I have the right to die how I wanna
and leave how I arrived, so alive.

IDLE BLOOD

Sunnuntai.

Päivä jota oon jostain syystä aina inhonnu, varmaankin siitä syystä että seuraava päivä on maanantai, eikä sunnuntaisin koskaan tapahdu mitään mukavaa. Viikonloppu loppuu, lomat loppuu, keikkareissuilta pitää palata kämpille, teeveestä ei tuu mitään, bussit ja junat menee huonosti, kaupat eikä mikkään oo auki, kaverit lähtee, mie lähen, tuntemattomat isokokoiset keski-ikäset miehet seuraa kotirappuun.

Jo siinä vaiheessa, ku juna alkoi hipoa Kuopion asemalaitureita, tuntu äärimmäisen pahalta. Tällä välillä Kemi-Kuopio oli matkapahoinvointia, jotain, mitä mulla ei koskaan, siis nevah, ole ollu. Oli hankala hengittää, vaikka pääsin raittiiseen ilmaan. Kädet oli täynnä, messissä oli kumminki matkalaukku, käsilaukku, läppäri ja pussillinen kaikkea ylimääräistä, kuten mm. ruokaa ja nuuskaa tuliaisiksi kaverille... (Yäk!!) Kuten aina Tornion arktisista oloista lähtiessä, laitan liikaa vaatetta päälle ja meinaan tukehtua Kuopion päässä. Kävelin niin nopeasti ko niitten kamppeitten kans pääsi, ja bussi lähti kymmenen metrin päästä, jes. Puoli tuntia istuskelin odotellen seuraavaa, ja nousin pois normaalisti omalla pysäkilläni, ihan vastapäätä Versokujaa, missä siis asun. (Nimi on muuten aika harhaanjohtava; tämä on pikemminkin kerrostalojen öh, rykelmä, ja se "kuja" on tuolla vähän matkan päässä pätkä asvalttia jota pitkin autot pääsee minikokoiselle parkkipaikalle.) Bussissa laitoin luurit päähän, kuten aina ennenkin, ja kuuntelin randomilla mitä soittimesta sattui löytymään. Hardcore superstaria, joka aina assosioituu kalifornian lämpöön ja piristää.

Pimeä oli laskeutunut, ja vaikkakin lumi valaisee hieman, oli jo hämärää. Poistuin siis bussista, ja suuntasin samaan suuntaan kerrostaloja kohti yhden suurinpiirtein ikäiseni tytön ja nuoremman, mutta pitkän pojan kanssa, kun kuulin takaani epämääräistä ääntä. En kiinnittäny siihen huomiota, napeissa soi juuri Katatonian Idle Blood, järettömän nätti biisi joka komppasi ympäröivää, kaunista lumipeitteistä metsää. Metsä tuo välillä mieleen kodin. Huomasin pojan vilkuilevan taakseen, ja siinä vaiheessa kun hiukan edelläni kävelevä tyttö pysähtyi kuin seinään katsoen taakseen, ja lähtien sitten vauhdilla eteenpäin, nykäisin toisen napin korvastani. Kuulin möreän miesäänen huutelevan joillekin "tytöille", ilmeisesti siis meille. En kääntynyt vaan yritin kipittää niin nopeasti kuin kamoineni pääsin kämppäni rappusiin. En saanut huuteluista selvää, muuta kuin että ne kuuluivat jo hälyttävän läheltä selkäni takaa.

Tyttö pelastautui ehtimällä ensimmäiseen taloon, ja poika, edelleen taakseen vilkuillen, katosi minun rappuni ensimmäisen kerroksen asuntoon jättäen minut yksin pimeyteen. Minä tulin jäljessä, ja kääntyessäni rappusilla katsomaan taakseni jokainen lihas jännittyneenä, en yllätyksekseni nähnytkään ketään. Luulin miehen olevan ihan takanani. Pihan keskellä oleva lamppu valaisi pihaa ja pihan keskellä olevaa katosta, kuitenkaan ulottamatta säteitään talojen pimeimpiin nurkkiin. Oli ihan hiljaista. Rentouduin hiukan, ehkä mies oli jo luovuttanut.

Edelleen varuillani aloitin kipuamisen kolmanteen kerrokseen. Nousin portaat suhteellisen rauhallisesti, ja pysähdyin toisen ja kolmannen kerroksen välillä vetämään henkeä, sillä tavarat painoivat melkoisesti. Korvassa soi edelleen Katatonia, en ollut ehtinyt ottamaan toista nappia pois, kädet eivät riittäneet. Vilkaisin pihan suuntaan ja alas rappusten alkuun, ja tunsin, kuinka kaikki veri valahti kehostani jonnekin jalkapohjien tuntumaan. Niskani meni kananlihalle, ja tunsin hyperventiloinnin alkavan. Mies oli iso, ylipainoinen, kädessään jotain kiiltävää jonka tulkitsin tölkeiksi, ja astui juuri rappusiini kuin hidastetussa filmissä. Mies seurasi minua edelleen, ja oli nyt vain muutamien portaiden päässä. Kohtaus oli ihan niinkuin jostain elokuvasta. Toimin käsittämättömän nopeasti, juoksin viimeiset portaat ja laskin kantamukseni maahan. Avaimet. Ne olivat laukussani, ja tiesin, että jos en nyt saisi käsiäni toimimaan rauhallisesti ja tärisemättä, en saisi oikeaa avainta koskaan esiin ajoissa. En käsitä miten pysyin niin rauhallisena, kaivoin avaimet laukusta ja etsin valtavasta nipusta oikean rauhallisesti, tärisemättä, hengittäen vain hengästymisestä kiivaasti. Rappusista kuului meteliä. Mielessäni välähti sähköiskun lailla, väkivaltaisesti avainta lukkoon runnoessani, että mitä jos se katkeaisi.

Ikuisuudelta tuntuneen kamppailun jälkeen oven kanssa sain kuin sainkin sen auki, ja tungin tavarat sisään yhdellä riuhtaisulla. Kämppiksen eteiseen jättämä, edellisviikon roskapussi, hidasti sisäänpääsyäni. Minua tervehti banaanikärpästen yhdyskunta, ja kirosin mielessäni nyt jo panikoiden. (Soluasumisen ihanuus; kämppikset. Heistä lisää myöhemmin, todennäköisesti saman tunnisteen alla.) En jäänyt katsomaan taakseni vaan revin oven kiinni yhdellä paiskauksella. Ollessani turvassa alkoi järjetön tärinä. Koko kroppa tärisi, samoin ääni. Alkoi palella. Seurasin oveni takaa hetken päästä kuuluvaa rapinaa kauhuissani huoneeni ovelta, epärationaalisesti valmiina laittamaan senkin oven lukkoon, vaikka se onkin heikompaa tekoa kuin ulko-ovi.

Jonkin ajan päästä rapina loppui, ja toinen kämppiskin on tullut jo kotiin. Olin niin väsynyt, että mies onnistui säikäyttämään kunnolla. Eihän sitä toisaalta koskaan tiedä, miten siinä olisi voinut käydä.